Kuumenna uuni 125-asteeseen.
Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Sekoita mantelijauhe varovasti vaahdon joukkoon.
Levitä vaahto 4 levyksi (à 15 × 22 cm) kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille.
Nosta pellit uunin ala- ja yläosiin.
Paista noin 1½ tuntia.
Vaihda peltien paikkaa pari kertaa kypsennyksen aikana.
Irrota levyt varovasti lämpiminä ja nosta ritilöille jäähtymään.
Sekoita sokeri kuumaan kahviin ja jäähdytä kylmäksi.
Lisää kerma.
Vatkaa seos ohuena nauhana huoneenlämpöiseen voihin, koko ajan voimakkaasti sekoittaen.
Lisää jauhettu manteli loppuvaiheessa.
Kokoa kakku.
Nosta pohja tarjoiluvadille ja levitä sille nuolijalla mokkatäytettä.
Tee loput kerrokset ja levitä täytettä myös päällimmäiselle levylle ja kakun reunoille.
Paahda mantelilastut kuivalla pannulla vaaleanruskeiksi ja anna niiden jäähtyä täysin.
Ripottele mantelilastuja kakun päälle ja painele niitä myös kakun reunoille.
Siivilöi päälle tomusokeria.
Säilytä Ellen Svinhufvudin kakku jääkaapissa tarjoiluun asti.
